Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bloggaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bloggaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Missä mennään taas?

En tiedä oletteko huomanneet pientä hiipumista täällä bloginkin puolella? Ehkä..

Nyt on jälleen ollut niin laskussa motivaatio pitää blogia yllä. Osittain se johtuu siitä, että ratsastelutkin mulla sujuu nyt hieman rennommissa merkeissä enkä enää vuokraa neljänä päivänä.. Enkä edes Lenniä jota jo niin innoissani esittelin.

Silloin kun kaikki oli vielä ihan hyvin
 

 

Kaipaa ehkä hieman valaistusta tämäkin asia. Lenni on siis todella ihana poni, ja tykkään sen luonteesta. En vain voi ratsastaa sitä sen kapeuden puolesta. Kun tällähetkellä ei siis ole treenihevosta, voin keskittyä enemmän kouluun, jota en todellakaan siltikään ole tehnyt ja käydä jopa isoskoulutukseni loppuun. Myös töille jää enemmän aikaa.


 

Tänä syksynä on tapahtunut niin paljon kaikkea, että väkisinkin ajatukset ovat ihan muualla, eikä blogiin tule päiviteltyä niin usein. Siksipä teen niin, että eräällä tavalla olen tässä hiljalleen saanut postaustahdin yhteen viikossa ja vähennän edelleen. Käytännössä se vaikuttaa siis siten, että postailen kun siltä tuntuu ja luultavasti kuvia muutenkin ilman tekstiä. Katsotaan jos tämä blogi täältä vielä nousisi, mutta nyt tulee hiljaisempaa.

Toivottavasti ymmärrätte pointtini ja näemme jälleen hamassa tulevaisuudessa :)


torstai 8. lokakuuta 2015

Seuraava poni?

Nyt kun Mauria ei enää ole kysymys kuuluu; miten ratsastelujen tai blogin käy? Oikeastaan olen asian kanssa askeleen edellä sillä suunnitteilla oli Maurille eläkepäivät jo muutenkin. Aion jatkaa ratsasteluja samassa paikassa, katson itselleni toista vuokralle. Yksi poni, Lenni joka esiintyykin nyt vaihdetussa bannerissa, on nelivuotias poni. Aika raakile siis edelleen. Tämän vuoksi ratsastan myös muita samalla kun Lenniä koulutetaan.
Yksi vaihtoehtohan olisi Tikru, mutta toisaalta haluaisin vaihteeksi ratsastaa hieman isommilla, jotta omat virheeni tulevat esiin ja voin lähteä korjaamaan niitä. Tämän takia ehkä vaihtelevasti ratstan muitakin, mutta lisää informaatiota kun asiat selkenevät.

Blogia aion jatkaa, pääasiassa Lennistä. Tämän ponisen olisi nyt tarkoitus tulla minulle kisa- ja harrastekäyttöön. Vaikka koulutus onkin kesken ja en vielä tällä hetkellä ole päässyt ponin selkään kertaakaan, korjaamme tilanteen tällä viikolla ja testaan ponin. Kävimme kuitenkin moikkaamassa ponia keskiviikkona, sillä torstai oli multa jo varattu. Eli kuvia siis:







Kun blogissa on ollut hieman synkempää niin loppukevennyksenä yläpuolinen kuva behind the scenes :D

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kesäinen ulkoasu



Seuraavat muutokset tehty:
Tausta vaihdettu
Banneria klikkaamalla ei enää pääse blogin etusivulle, mutta muut sivut löytyvät oikeasta alakulmasta.
Voit nyt jättää mielipiteesi tekstistä seuraavina arvosanoina; hyvä, kohtalainen ja huono.
Lisäksi pääset nyt seuraamaan puuhailujani instagramissa sekä facebookissa.

Käykää toki seurailemassa somet, sinne lupaan päivittää jos en muuten ehdi blogiin kirjoittaa ja jättäkää kommenttia ulkoasusta :)

torstai 11. kesäkuuta 2015

En ole kuollut

Tämä tarkoituksetta tullut kahden viikon loma bloggauksesta on saanut intoa hieman palailemaan. Oikeastaan, voisin sanoa, että joka päivä ajatus blogista on tullut mielessä käymään. Tosin niin on myös kameran laturi joka on mennyt hukkaan khrm... No mitäs mulle ja hevoskatraalle sitten kuuluu?



Viimeaikoina ollaan Maukan kanssa päästy treenaamisen makuun. Muutamia estetreenejä ollaan ehditty käydä ja pikuhiljaa alkaa tatsi löytymään treenailun ja esteidenkin kannalta.


Sunnuntaina 7.6 käytiin Ankkurilahdessa pienissä seurakisoissa Maukan kanssa. Luokkina 70cm jossa oltiin kolmansia ja ensimmäisiä ei sijoittuneita, sekä 80cm jossa olimme viidensiä, eli toisia ei sijoittuneita. Kisapäivänä oli ihan katastrofaalinen keli, joten tavoitteeksi otettiin vain pystyssä pysyminen lällykentällä sekä puhtaat radat. Tavoitteet täytetty!

Heppaset laskettiin lauantaina laitumeen. Maukka käveli laitumeen tosi nätisti eikä alkanut riekkumaan!


Maukalla oli hieronta toukokuun lopussa joten ratsu oli hieman erilainen.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Rauhallisempaa menoa luvassa

JOS ET KESTÄ NÄHDÄ VERTA, SUOSITTELEN OHITTAMAAN TÄMÄN POSTAUKSEN!

-
-
-
-
-
-
-
-



Yksi kaunis päivä tässä otin ja kaaduin pyörällä. Kova vauhti, mutka ja hiekka ei ole kovin kiva yhdistelmä, varsinkaan jos pyörä käyttäytyy samalla tavalla kuin jäällä.
Haava on melko syvä, joten käytiin sitä vielä varalta näyttämässä terveyskeskuksessa, jonka takia missasin ensimmäisen oppitunnin. Eipäs sillä, annoin sen vielä illalla olla ilman laastaria/haavalappua miksi sitä nyt kukainenkin haluaa kutsua, jotta se rupeutuisi. Ratsastelutkin siis tapahtuvat kevyemmissä merkeissä, ja estetunneille täytyy pyytää jotakin hevosta, jonka kanssa polvi saa olla mahdollisimman rauhassa. Kuitenkin, näin pääsi käymään ja sille ei voi mitään.

Palaillaan myöhemmin vähän erilaisissa merkeissä!
Ja ainiin, kaikki tämä tapahtui aurinkoisena torstai aamuna.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Muistatteko...?

Niiin.. Muistatteko kun tein postauksen jossa kerroin hieman tilastoja? Postaus oli nimellä Aatteita ja kerroin siinä esimerkiksi eniten kommentoidun postauksen ja eniten luetun.


Tilastot tuskin kauheana ovat muuttuneet, mutta tässä kuitenkin joitakin tilastoja jälleen. Postauksia tuli yhteensä 109 ja aktiivisin kuukausi osaltani oli jälleen joulukuu. (24) Vähiten postasin syyskuussa (2) ja keskiarvolta kuukaudessa tuli 7.727 eli noin 8 postausta. //Tähän en laskenut joulukuuta! 

Katselukerrat: (kommenttien määrä huijaa!)

Ja eniten kommentteja saivat nämä postaukset:
(Klikkaamalla postauksen pitäisi avautua)










Entä youtube? Tässä tilastot sieltä!

Kommentointi:

Suosituimmat videot:

Tilaajat:

Tajusin tässä myös, että siitä on 2 vuotta kun alotin bloggauksen! Kyllä se aika kuluu melko nopeaa..

maanantai 12. tammikuuta 2015

Ongelmia jotka eivät oikeastaan ole ongelmia

Sanottaisiinko vaikka nyt näin.


Ompa jälleen todella outoa kirjoittaa blogiin, kun joulukuussa täytyi melkeimpä kokoajan olla tekemässä blogijuttuja joulukalenteria varten! Kuitenkin, luulisin että postauksia tulee kuitenkin vaikka rytmi hieman katosi.


Liittyen otsikkoon, aloitetaan sitten ongelmalla no. yksi. Kevätkausi alkaa vasta helmikuussa.
Siinäpä se, en siis käy tunneilla tammikuussa sen kummemmin. En ainakaan Sarilla. Ei tuntia, ei kuvia, ei postausta.
Tiistaina kuitenkin aion korjata tilanteen. Osittain... Tiistaille meillä on kaveriporukalla varattu tunti, jolle menemme tietenkin omalla kyydillä. Se sattuupi tarkoittamaan sitä etten saa kuvia taikka videoita tunnista. Tai tietty saisin jos olisi kaveri joka ei ole tunnilla, mutta hieman vaikeaa kun menemme kaikki samalla kimppakyydillä. Yksi kuski ja neljä tuntilaista siis. Todennäköisesti tulen kuitenkin kirjoittelemaan siitä.


Ja ongelma no. kaksi onkin sitten hieman vaikeampaa laatua. Mossen kanssa en ole viimeaikoina päässyt touhuamaan lähes ollenkaan. Vuokrauspäivät on käynyt jotenkin vähiin ja nyt onkin tullut jo enemmän taukoa. Ollaan toki äidin kanssa keskusteltu asiasta ja mietitty että mitä tehdään. Täytyy tässä vielä keskustella ja katella että miten tehdään.


tiistai 28. lokakuuta 2014

Aatteita

Lueskelin tässä jonkin aikaa sitten vanhoja postauksiani ja tuumin siinä samalla asioita. Kehitystä kirjoittajana sekä aktiivisuutta, omia päätöksiä blogin suhteen ja muuta oikein mukavaa.

#2013 ~81 postausta
Viime vuonna joulukuu oli kaikista aktiivisin kuukausi kirjoittajan puolelta. Tarkoitan sitä, että olin teille lukijoille jaksanut tehdä joulukalenterin (lupaillut siihenkin vaikka ja mitä.. köhköh, eikä ne kaikki oo vieläkää tullu....) ja sen lisäksi vielä yhden muuhunkin liittyvän postauksen. Kaikista vähiten olin postannut helmikuun lisäksi elokuussa. Elokuulle siis hiljaisin kuukausi maininta, kun helmikuuta ei voi sinänsä sanoa hiljaisimmaksi blogin vasta aloitettua silloin.
Huhtikuussa, toukokuussa, heinäkuussa, elokuussa ja syyskuussa oli tullut yhteensä kolmeen postaukseen kommentteja, kun taas eniten kommentteja sai postaus Malttamattomia likkoja viidellä kommentilla. Oikeastaan katsottuna kommentointi hiljentyi bannerikisan jälkeen ja virkosi hieman luukku 23 jälkeen. Lopulta se hiljentyi.

#2014 ~?>80
Tämä vuosi, tietenkin yhä kuluessa, mutta jo nyt olen ohittamassa edellisen vuoden postausmäärän.
Aktiivisin kuukausi tähän mennessä on kirjoittajan puolelta ollut heinäkuu kahdellatoista postauksella. Kaikista vähiten olen tähän mennessä postannut syyskuussa. Jopa huimat kaksi postausta. Syy siihen piilee tauossa joka vähän venyi.
Maaliskuu oli kaikista kommentoiduin kuukausi, jopa kahdeksaan postaukseen oli käyty kommentoimassa. Eipä siis ihmekkään että maaliskuussa tuli jopa 11 postausta. Eniten kommentoidut postaukset olivat Väistöjä sun muuta mukavaa sekä Turkkivideot koosteina. Kommentointi on lähestulkoon, tai jopa kokonaan loppunut postauksen Otsikonluontitaidot piilossa jälkeen.

Se mitä hartaasti toivon, että koska jaksan aina itseni vääntää (tai motivoida) kirjoittamaan, olisi että lukijat kommentoisivat. Olen tästä viimeaikoina useamman kerran maininnut, mutta pakko myöntää että parempaa motivaatiota saa hakea. Jos kirjoitan tänne turhaan, eikö samantien olisi järkevämpää lopettaa kirjoittaminen?

Tämän kysymyksen jätän nyt auki, jos haluatte, voitte joko vastata siihen tai ihmetellä näiden linkattujen postauksien parissa, että mikä niissä on niin erilaista.

Muuten vielä, kaikista katsotuin postaus on Viikon blogihaaste, jonka päätin tehdä 150 postauksen kunniaksi joskus aikoja sitten.

torstai 16. lokakuuta 2014

Fabiolla ti~



Heipähei jälleen! Voisi oikeastaan sanoa että pitkästä aikaa, mutta se ei taida olla tosi. 
Viime viikolla julkaisin videopostauksen ja onnekkaasti sain myös estetunnista materiaalia. Valitettavasti kuitenkin vain alkuverryttelystä, mutta parempi sekin kuin ei mitään.

Esteetkin meni hyvin, eikä 80cm enää tunnu edes isolta, pikemminkin normaalikokoiselta. Paljoa niistä en ala tässä selittämään, mutta tuntui siltä että pakko päivitellä. Oli Mossestakin tarkoitus postata mutta se jäi kun en jaksanut alkaa siirtämään kuvia sekä videoita puhelimesta (hehe unohin kamerasta muistikortin....) joten se nyt jääköön.



Sitten vielä hieman muutakin asiaa; lukijoiden aktiivisuus on säälittävän huono. Ok jos käytte lukemassa, (laittakaa vaikka silloinkin naamamerkki postauksen alta, ei ole vaikeaa..) mutta tiedoksi että en ole poikkeus sääntöön ja kommentit piristävät aina päivää sekä innostavat bloggaamiseen (:

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Uusi ratsu ja mietteitä

Eilen tunnilla olikin hieman erilaiset mietteet mitä aiemmin. Menin Hopolla, ja silläkin ensimmäistä kertaa. Tehtävinä tultiin neliöitä, väistöjä ja laukkailtiin. Tunti meni vaihtelevasti, välillä hyvin ja toisaalta taas jotkin asiat huonosti. Sitä se teettää kun ei tiedä mitä hevoselta uskaltaa pyytää ja mitä ei. Joka tapauksessa en ala selittelemään tunnin asioita, vaan länttään tähän kaikki onnistuneimmat kuvat tunnista.



Sitten mietteisiin. Se on jälleen syyskuu ja aika miettiä uudet tavoitteet ratsastukseen ja muuhun elämään. Alle olen listannut asioita joissa kehittyä:

  • Ratsastus: Tavoitteeksi otan ensisijaisesti rentouden löytämisen joka askellajissa ja että saan hevosen kantamaan itsensä tunnin ajan. Ongelmakohtina löydän avo- ja sulkutaivutukset (joita ei olla tehty paljoa), muutamanlaiset väistöt sekä laukan. Laukkaamisessa ei sinänsä ongelmaa ole, mutta haluaisin saada hevoset joilla ratsastan rennoksi myös laukassa ja mahdollisesti oppia hiljalleen laukan lyhentämisen salaisuudet.

Jotta ei mene tämä liian itsekriittisesti niin katsotaan mitä olen aikaisemmin parantanut: Olen oppinut pyytämään hevosen kantamaan itsensä ravissa sekä käynnissä. Lisäksi (hmmhhmhmhmhmmh...) olen oppinut rauhoittamaan omaa ratsastusta ja miten toimia kisatilanteissa.

  • Sähly: Tavoitteeksi otan ensisijaisesti rauhoittaa tilannetta ennen kuin laitan syötön liikkeeseen. Myös haluan opetella tähtäämään maalia kohde paremmin, jotta ne pallot menevät sinne maaliin. Ongelmakohtina löydän oman hätäisyyden sekä epäonnistumisen pelon. Nyt täytyisi opetella rauhoittamaan pelaamista ja miettiä ratkaisuja ennen kuin hutiloi. Myös se, että pelitilanteessa ns. panikoin jos saan pallon ja nopeasti huitaisen sen johonkin on karsittava pois. Lisäksi haluan pelitilanteissa oppia käyttämään ääntä..

Huh, siinä paljon kritiikkiä itselle.. Mutta mitä olen jo oppinut sählyssä? Olen saanut syöttöihin sekä jalkoihin voimaa, jota voi vieläkin lisätä. Myös kordinaatio parantuu kerta kerralta paremmaksi. Palloa ei myöskään omalla puolella saa syöttää maalin edestä. Olen oppinut taistelemaan pallosta jos tulee tilanne jossa täytyy puolustaa. Olen oppinut katsomaan vapaita pelaajia paremmin ja saanut paljon uusia ystäviä!

  • Piirtäminen: Tavoitteeksi otan ensisijaisesti varjostuksien parantaminen jotta kuva näyttäisi realistisemmalta. Myös se etten jätä töitä kesken olisi yksi tavoitteeni. Haluan oppia piirtämään mitä ihmeellisimpiä taideteoksia ja värittämään ne tavalla jota se ansaitsee.

Enempää en kritiikkiä listannut, sillä opittujen lista on lyhyt. Joka tapauksessa olen oppinut ulkorajojen linjoja tekemään realistisemmiksi. Osaan piirtää raajoja oikeisiin asentoihin ja huomaan virheitä anatomiassa vielä kun ne on mahdollista korjata.

Lisäksi mietteitä bloggauksen jatkosta! Olen ajatellut pitää tässä osittain reilun viikon bloggaustauon. Ratsasteluista tuntuu että ei enää synny tekstiä yhtä helposti ja ensiviikolla olevan tetin aikana rentoudun bloggauksen osalta tekemällä tet-raporttia. Ajattelin tulla postaamaan estetunnista, mutta muuten blogi jää tauolle 4-15.9.2014
Tauon syy siis tiivistettynä: Bloggausinto on laskenut niin paljon että tekstin kirjoittaminen tuntuu pakkopullalta. Nämä ovat siis viimeiset kuulumiset ennen taukoa.