Näytetään tekstit, joissa on tunniste Isosleiri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Isosleiri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Missä mennään taas?

En tiedä oletteko huomanneet pientä hiipumista täällä bloginkin puolella? Ehkä..

Nyt on jälleen ollut niin laskussa motivaatio pitää blogia yllä. Osittain se johtuu siitä, että ratsastelutkin mulla sujuu nyt hieman rennommissa merkeissä enkä enää vuokraa neljänä päivänä.. Enkä edes Lenniä jota jo niin innoissani esittelin.

Silloin kun kaikki oli vielä ihan hyvin
 

 

Kaipaa ehkä hieman valaistusta tämäkin asia. Lenni on siis todella ihana poni, ja tykkään sen luonteesta. En vain voi ratsastaa sitä sen kapeuden puolesta. Kun tällähetkellä ei siis ole treenihevosta, voin keskittyä enemmän kouluun, jota en todellakaan siltikään ole tehnyt ja käydä jopa isoskoulutukseni loppuun. Myös töille jää enemmän aikaa.


 

Tänä syksynä on tapahtunut niin paljon kaikkea, että väkisinkin ajatukset ovat ihan muualla, eikä blogiin tule päiviteltyä niin usein. Siksipä teen niin, että eräällä tavalla olen tässä hiljalleen saanut postaustahdin yhteen viikossa ja vähennän edelleen. Käytännössä se vaikuttaa siis siten, että postailen kun siltä tuntuu ja luultavasti kuvia muutenkin ilman tekstiä. Katsotaan jos tämä blogi täältä vielä nousisi, mutta nyt tulee hiljaisempaa.

Toivottavasti ymmärrätte pointtini ja näemme jälleen hamassa tulevaisuudessa :)


tiistai 7. lokakuuta 2014

Mahtava viikonloppu takana


Viikonlopun ohjelma sisälsi: 
Perjantaina harjoitusestekisat Sarin tallilla, luokat 60 ja 80 Fabiolla. Omalla kyydillä siirtyminen isosleirille (köhköh eksymistä todella sankkaan sumuun...)
Lauantaina koko päivä isosleirin ohjelman mukaan. Nuokkumista opetuksissa ja juttelua saunassa.
Sunnuntaina aamupäivä isosleirin ohjelman mukaan, päivemmällä lähtö kotiin.


Perjantain kisat menivät hyvin ja olen tyytyväinen kumpaankin rataan. Verkassa oli kokoajan sellanen olo että radat tulee niin menemään huonosti, kun askeleet ei useasti passanneet esteelle ja puomit kolisi. Kuudenkympin radalla taas puomit kolisi ja Fabio vähän kiihdytteli mutta annoin sen säilyttää reippaan tahdin jotta paikat osuis kohdalleen. 60cm 0vp ja ruusuke mukaan.


80 verkka tuntui ihan samalta kuin 60. Fabio vaan tuuppasi kaahaamaan vielä enemmän ja ehdinkin kauhistella et eihän tää kuuntele mua radalla yhtään jos tää ei tässä kuuntele. Piti siinä verkassa muutamaan otteeseen ottaa oikein kunnon laukkaspurtti kevyessä istunnassa jotta sitä ylimääräistä energiaa saisi pois. Radalla taas oli ihan eri meno, Fabsu oli oikeasti kuulolla ja mun hallinnassa. Meillä tuli 80 radalla 3 pudotusta, kolmannelta ja kahdeksannelta ainakin. Pudotukset eivät mua haitanneet kun Fabio oli hallinnassa ja muutenkaan en järettömän paljoa ole kahdeksaakymppiä hypännyt. Huippu heppa ja huiput kisat!


Hirveässä sumussa sitten pilkkopimeässä ajeltiin Rantsilasta Törmälän tilalle Siikajoelle. Isosleirihän oli siis alkanut jo aiemmin. Ihan horroksessa iltapalalle, iltaohjelmaan, hartauteen ja nukkumaan.
Lauantaina pääosin kaikki meni samanlaisessa horroksessa. Nuokuin niissä opetuksissa mitä meillä oli ja varmaan puolet koko opetuksesta meni ohi kun yritin pysyä hereillä. Tehtiin päivän aikana iltaohjelmaan sketsi ja päätettiin kaksi leikkiä mitä vedetään, joista toinen tosin vain ehdittiin vetää. Saunassa käytiin ja mentiin tuunailemaan isosvihkoja.


Sunnuntaina aamupäivä meni jälleen melkopaljon ohjelman mukaan. Aamupalaa ja hartautta sen sellaista, ulkoleikkejä jne. Pakkailuun oltiin valittu oma aikansa ja käytettiin siitä n. tunti. Joskus yhdeltä lähdettiin kotia kohti, mutta ennen sitä vedimme leikin isosleirin nopein, eli toisinsanoen lännen nopein.

Sen jälkeen ei tehtykkään mitään kummoista. Lähdettiin ja sellaista.