Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kisat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kisat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Kooste leiristä

En leirivideota ehtinyt tehdä ennen ulkomaan reissuamme, joten väsäsin jo etukäteen pienen koostevideon siitä, mitä tulemaan pitää :)

torstai 11. kesäkuuta 2015

En ole kuollut

Tämä tarkoituksetta tullut kahden viikon loma bloggauksesta on saanut intoa hieman palailemaan. Oikeastaan, voisin sanoa, että joka päivä ajatus blogista on tullut mielessä käymään. Tosin niin on myös kameran laturi joka on mennyt hukkaan khrm... No mitäs mulle ja hevoskatraalle sitten kuuluu?



Viimeaikoina ollaan Maukan kanssa päästy treenaamisen makuun. Muutamia estetreenejä ollaan ehditty käydä ja pikuhiljaa alkaa tatsi löytymään treenailun ja esteidenkin kannalta.


Sunnuntaina 7.6 käytiin Ankkurilahdessa pienissä seurakisoissa Maukan kanssa. Luokkina 70cm jossa oltiin kolmansia ja ensimmäisiä ei sijoittuneita, sekä 80cm jossa olimme viidensiä, eli toisia ei sijoittuneita. Kisapäivänä oli ihan katastrofaalinen keli, joten tavoitteeksi otettiin vain pystyssä pysyminen lällykentällä sekä puhtaat radat. Tavoitteet täytetty!

Heppaset laskettiin lauantaina laitumeen. Maukka käveli laitumeen tosi nätisti eikä alkanut riekkumaan!


Maukalla oli hieronta toukokuun lopussa joten ratsu oli hieman erilainen.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kisakausi korkattu!


Olin Maukan kanssa kisoissa eilen. Ristikosta näkyy vain osa rataa, jonka jälkeen hieman toisen luokan käyntiverkkaa. Ja viimeisenä videona näkyy 60cm rata. Ja lopussa jälleen kuvia, jotta ei tarvinnut pätkäistä musiikkia kesken.

Olihan näihin kisoihin reenattu nyt melko lyhyellä aikavälillä reilustikkin. Oli myös mun ensimmäiset ulkopuoliset kisat joihin osallistuin. Maukka oli hieman erilainen ratsastaa kisapaikalla, mutta oikeastaan siitä reippaudesta ei ollut ollenkaan haittaa!
Ristikkoradalla meni hyvin. Reippaalla laukalla kaikista ristikoista yli ja arvostelun perusteella kaikki puhtaat radat sijoittuivat, joten sieltä nappasin mukaan punaisen pienen ruusukkeen.
60cm verkassa sanoin, että tämä rata tullaan menemään lujaa. Ei se vauhti mitään haitannut! Parempi vaan. Rata sitten mentiinkin melko lujaa ja esteellä nro. 7 kolahti puomi, mutta ei pudotusta, kasille tultiin pohjaan, mutta reilulla hypyllä yli ja katseet kohti uusintaa. Viimeistä estettä kohti vauhti hieman hiipui ja esteen jälkeen rikkoi raville. Perusradan puhtaana suorittaneet jatkoivat heti uusintaan ja uusinnassa otettiin aika, jonka perusteella sijoituin jaetulle toiselle sijalle! Hyvin meni ensimmäisiksi kisoiksi.







sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Heppailut pitkältä aikajaksolta

Tässä olette viimeaikoina lukeneet katsoneet joulukalenterin luukkuja. Nyt kuitenkin on joulu ohi ja aika palailla normaaleihin postauksiin. Ratsastuksia on jälleen siis jäänyt kertomatta, enkä muista läheskään kaikkia enää. Oli estetunti joskus kauan aikaa sitten ja siitä esimerkiksi en muista yhtään mitään muuta kuin ettei se mennyt ihan parhaiten, sitten oli Bremenin reissu.
Bremenin jälkeen oli jälleen esteitä ja silloin harjoittelimme tiukkoja kaarteita. Meni ihan ok ja tunnista on kyllä videoita mutten ole ihan varma haluatteko nähdä niitä. Jos haluatte nähdä epätarkkoja videoita niin kurkatkaa ne tästä! Tunnilla tuli kaks ohitusta, ekalla en tiiä mitä tapahtu, mutta tokalla jäin vaan vähän niinku matkustamaan.
Koulutunnillakin menin Fabiolla, mutta en muista yhtään että mitä tehtiin! Jonkunlaisia taivutuksia pohkeen ympärille ja vastaavaa.
Viimeisellä estetunnilla meni ihan hyvin. Fabio oli hallinnassa niin kauan kunnes esteet tuli nokan eteen ja silloin se oli menoa. Pariin otteeseen ei löytynyt paikkaa mutta muuten meni ihan hyvin ja jotenkuten oli sentään ideaa paikoista. Tehtiin lähinnä yksinkertasia tehtäviä.


Sitten olikin jo kisat. Menin Fabiolla 12.12 pikkujouluissa luokan 80cm ja kisat ei jännittäny yhtään! Ekalle esteelle vähän huono hyppy mutta ei otettu puomia. Kakkonen, kolmonen ja nelonen ok, vitoselle vähän pohjaan mutta yli. Kutonen meinasi unohtua, mutta hyvin korjattiin tilanne. Seiskalta heti ohitus. Toisella yrityksellä seiska yli ja kasin sarja meinasi myös unohtua kun se tuli niin nopeaa. Mutta sekin yli ja hyvin meni. En tiiä, vaikuttiko kutosella meinannut kämmi jotenkin seiskan lähestymiseen, vai enkö ratsastanut tarpeeksi vai mikä oli. Mutta ihan tyytyväinen olen rataan, koska meni noinkin hyvin verrattuna aiempiin kisoihin!


Kauden viimeisellä tunnilla mentiin vähän katrillin alkuja ja leikittiin hippaa jne. Menin Fabiolla, eikä siinä kaikki. Menin ilman satulaa! Ensimmäinen kerta Fabiolla ilman satulaa ja tuntui tietty oudolta kun aina ollut penkki alla. Odotin siis tunnin alussa kauheaa katastrofia, mutta kaikki pysyi kyydissä ja oli tosi mukavaa!



Mosseltahan mulla oli pariviikkoa ollut taukoa ja marraskuun lopulla pääsin jälleen selkään. Kentä oli kyllä melko onnettomassa kunnossa joten lähdettiin Mossen kanssa hiljalleen hämärtyvälle pellolle. Pöllöilyenergiaa ainakin löytyi ja käynti oli pääasiassa steppailua. Aina kun Mosse rentoutui ja malttoi olla rauhassa, palkitsin sen. Tein vähän väistöjä ja enimmäkseen pyrin saamaan Mossen kulkemaan suorassa ja rennommaksi. Ravissa Mosse olis ehottomasti halunnut juosta alta ja revitellä ja koska en antanut sen niin se protestoi hieman viskelemällä päätä eri ilmansuuntiin. Pakka meinas levitä kokonaan kun otin ekan lyhyen laukkapätkän. Mosse vaan veti kiitolaukkaa eteenpäin, tuli kyllä sitten pidätteillä raviin ja käyntiin, mutta meinasi olla lähellä ettei mennyt hermot steppailuun sen jälkeen. Siinä käveltiin ja pysähdeltiin ennen seuraavaa pätkää jotta Mosse malttaisi odottaa, ja toisen laukkapätkän jälkeen sitten käveltiin kentälle ja talliin.
Toisena päivänä melko samanlaista touhuilua, mutta en ottanut laukkaa ollenkaan.

Sittemmin oli pidempään jälleen taukoa ratsasteluista ja 19.12 pääsin jälleen selkään. Oli pimeää ja lunta sateli joten ei ihme että odotin Mossen räjähtävän käsiin. Kuitenkin selvittiin ehjin nahoin ja käytiin hieman kentällä käyntiä ja ravia työstämässä jottei ihan olisi mennyt seisoskeluksi.

tiistai 23. joulukuuta 2014

~23~ Syyskausi



Alkuperäisiin suunnitelmiini kuului analysointi, mutta jätän sen kuitenkin pois. Kertokaa kommentteja videosta ja teidän kuluneesta puolesta vuodesta, lukisin niitä mielellään (:

tiistai 7. lokakuuta 2014

Mahtava viikonloppu takana


Viikonlopun ohjelma sisälsi: 
Perjantaina harjoitusestekisat Sarin tallilla, luokat 60 ja 80 Fabiolla. Omalla kyydillä siirtyminen isosleirille (köhköh eksymistä todella sankkaan sumuun...)
Lauantaina koko päivä isosleirin ohjelman mukaan. Nuokkumista opetuksissa ja juttelua saunassa.
Sunnuntaina aamupäivä isosleirin ohjelman mukaan, päivemmällä lähtö kotiin.


Perjantain kisat menivät hyvin ja olen tyytyväinen kumpaankin rataan. Verkassa oli kokoajan sellanen olo että radat tulee niin menemään huonosti, kun askeleet ei useasti passanneet esteelle ja puomit kolisi. Kuudenkympin radalla taas puomit kolisi ja Fabio vähän kiihdytteli mutta annoin sen säilyttää reippaan tahdin jotta paikat osuis kohdalleen. 60cm 0vp ja ruusuke mukaan.


80 verkka tuntui ihan samalta kuin 60. Fabio vaan tuuppasi kaahaamaan vielä enemmän ja ehdinkin kauhistella et eihän tää kuuntele mua radalla yhtään jos tää ei tässä kuuntele. Piti siinä verkassa muutamaan otteeseen ottaa oikein kunnon laukkaspurtti kevyessä istunnassa jotta sitä ylimääräistä energiaa saisi pois. Radalla taas oli ihan eri meno, Fabsu oli oikeasti kuulolla ja mun hallinnassa. Meillä tuli 80 radalla 3 pudotusta, kolmannelta ja kahdeksannelta ainakin. Pudotukset eivät mua haitanneet kun Fabio oli hallinnassa ja muutenkaan en järettömän paljoa ole kahdeksaakymppiä hypännyt. Huippu heppa ja huiput kisat!


Hirveässä sumussa sitten pilkkopimeässä ajeltiin Rantsilasta Törmälän tilalle Siikajoelle. Isosleirihän oli siis alkanut jo aiemmin. Ihan horroksessa iltapalalle, iltaohjelmaan, hartauteen ja nukkumaan.
Lauantaina pääosin kaikki meni samanlaisessa horroksessa. Nuokuin niissä opetuksissa mitä meillä oli ja varmaan puolet koko opetuksesta meni ohi kun yritin pysyä hereillä. Tehtiin päivän aikana iltaohjelmaan sketsi ja päätettiin kaksi leikkiä mitä vedetään, joista toinen tosin vain ehdittiin vetää. Saunassa käytiin ja mentiin tuunailemaan isosvihkoja.


Sunnuntaina aamupäivä meni jälleen melkopaljon ohjelman mukaan. Aamupalaa ja hartautta sen sellaista, ulkoleikkejä jne. Pakkailuun oltiin valittu oma aikansa ja käytettiin siitä n. tunti. Joskus yhdeltä lähdettiin kotia kohti, mutta ennen sitä vedimme leikin isosleirin nopein, eli toisinsanoen lännen nopein.

Sen jälkeen ei tehtykkään mitään kummoista. Lähdettiin ja sellaista.


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

ℐ ωїṧ♄ ℐ ¢☺υł∂ ♭ℯ łїкℯ ☂нε ḉ◎☺ł к☤ḓ﹩..

..ℒїк℮ тℌℯ ḉøøł кḯ∂﹩.

Hupsista, kello onkin jo melkein yksitoista kun tätä illalla kirjoitan, mutta mielessäni lupasin että kirjoitan tiistain tunnista postauksen. Näin tuoreeltaan kun tapahtumat muistissa ovat niin eiköhän kirjoiteta ne sitten ylös.

Kuvia mulla ei valitettavasti ole, mutta videoita sain tunnilta ja yllätyksekseni menin Aniolalla toista kertaa esteitä. Oletin että saisin Fabion perjantain kisojen takia (joista muuten alempana lisää) mutta tavallaan tämäkin opettaa hevosenhallintaa.

Kaikkiaan tunti oli todella onnistunut, hypyt olivat hyviä ja hevonen oli hallinnassa. Jäin myös pariin otteeseen himmailemaan selkään josta johtuen Aniola kielsi, mutta onnistuin korjaamaan tämän pienen virheen aina seuraavalle lähestymiselle ja siitä ei tullut ongelmaa. Jälkimmäisellä matkustelukerralla kielto tuli nopeassa temmossa enkä ehtinyt reagoida siihen, joten alas tultiin. (Hi ground) Viimeksihän olen tippunut joskus kesällä ja mainitsin siitä tässä postauksessa. Eipä siinä, kakkua tuli ja pääasiassa vaan nauratti tyhmä moka.

Tultiin esteille aina ravissa, eikä haitannut vaikka hieman estettä vahingossa nousi laukka, mitä mullakin tapahtui välillä. Ensimmäisenä tultiin puomeja linjassa h-p ja m-e, tehtävä meni hyvin. Jatkona puomien jälkeen nostettiin sitten n. 40-50cm este joka täytyi tulla edelleen lävistäjällä. Ensimmäisellä kerralla muistaakseni nousi vahingossa laukka, mutta sen jälkeen Aniola kuunteli pidätteitä hyvin.


Sitten tultiinkin tehtävää jossa täytyi mennä eri este, mutta tultiin yhä lävistäjällä. Lävistäjän jälkeen jäätiin laukkaamaan päätyyn ympyrälle ja raviin siirryttiin joko tehtävälle lähdössä tai kun tilaa ei ollut enää laukata. Sitten ei tultukkaan muuta kuin linjaa.





Sitten vielä niistä kisoista vähän. Menen perjantaina Fabiolla harjotusestekisoissa luokat 60 ja 80. En ole koskaan aiemmin mennyt kisoissa 80 ja Fabiolla olen hypännyt viimeksi joskus kesällä. Pienellä jännityksellä siis mennään! Mutta kaiken järjen mukaan se menee hyvin ja sieltä sitten onkin matka suoraan isosleirille jossa olen koko viikonlopun. Palaillaan sitten silloin joskus ja toivon mukaan kuulette Mossesta jälleen ensi viikolla!

tiistai 19. elokuuta 2014

Kootut

Jälleen on se aika, kun juhlistan minun ja Fabion yhteistä aikaa, tosin nyt sitä on jo 2 vuotta takana! On kisattu ja menty valtava harppaus eteenpäin, mutta vieläkään en ole kertaakaan tuolta hevoselta tippunut! Kokosin yhteen kuvapostauksen, ihan vain teidän iloksenne ja lopusta löytyy myös video.