N♥F - Kautta aikain

On kulunut melkeimpä vuosi siitä kun tapasin ensimmäisen kerran niin pölvästin ja nuoren tinker Fabion. Ensitapaamisella mikään ei oikein sujunut, laukkaa en osannut istua, ravi oli todella vauhdikasta ja jos antoi vähänkään pohkeita, se lähti raviin. Muistan selkeästi kuinka tehtävänä oli laukassa kääntää maastoesteen jälkeen kentän keskeltä kuin se olisi lyhyt pääty. Muistan kuinka meinasin lentää aidan ylitse tämän hassun hevosen takia joka ei kulkenutkaan sinne minne ohja veti. Muistan kuinka olin järkyttynyt kun tuntilistassa luki että joudun taas menemään Fabiolla, tällöin en vielä tietänyt kuinka se valloittaisi sydämeni. Pidin turvaliiviä ja koitin kaikkeni jotta se olisi erilainen. Tunnin jälkeen ihmettelin miten eri olosuhteet voivat vaikuttaa.

Aloin käydä Fabiolla tunnilla melkein joka viikko, jos en päässytkään sen selkään, olin järkyttynyt. Mitä jos kaikki se työ menisi hukkaan kun en pääsekään taas harjoittelemaan? Näin ei kuitenkaan käynyt. Aina estetunnilla olin jes meiningillä, kun pääsen lempihevosellani Fabiolla hyppäämään. Aina ihan pienistä kavaleteista aloittaen olemme Fabion kanssa taivaltaneet pitkään ja alkaneet siinä samalla ymmärtää toisiamme. Nykyään välillä kun saan mennä jollain toisella hevosella, ihmettelen hieman kontrollit hukassa, että mitenkäs tämä nyt menikään. Olen nähnyt Fabiosta jopa unta, jossa ratsastin sillä ilman satulaa kentällä muutaman muun henkilön kanssa, ja hetken päästä maneesissa satula selässä yksin. Fabiosta ja minusta materiaalia on kertynyt jo yli 100 tiedostoa.

Tänä kesänä leirillä Fabio oli hoitohevoseni, joten menin sillä aamutunnit, mukaanlukien maastoreissun. Tunneilla meni vaihtelevasti, kun toinen asia onnistui kuin se olisi ollut ensimäinen asia minkä opin eläessäni. Toiset asiat taas eivät ottaneet sujuakseen, koska kontrollit olivat hieman hukassa vaihteeksi. Laukatessani muistin aina sen vauhdin hurman, ja luulen että vain Fabion kanssa laukkaaminen voi tuoda sellaisen tunteen. Eräänä leiriaamuna päätettiin lähteä maastoon, ja muistan että epäilytti, silloin olisi kelvannut jokin laiska hevonen kuten Nami, mutta en ollut innostunut Fabion kanssa lähtemään maastoon. Muistan hyvin selkeästi sen järkytyksen kun jäimme muista jälkeen ja pukkilaukkaamme Fabion kanssa muut kiinni, vaikka suunnitelmissani olisi ollut vain ravi.

Kun aloitimme Fabion kanssa esteillä, muistaakseni ne olivat vain pienen puomikasan kokoisia, ja nykyään hyppäämme jo seitsemääkymmentäviittä senttiä. Toki takapakkia tulee aina hieman, joskus ei onnistu ja lähdemme esteen ohitse laukaten, joskus en itse pysy hypyissä mukana, joskus taas olen vähällä pudota esteen jälkeen. Kouluratsastus sujuu jo jotenkuten, meno on rauhallisempaa, laukkaa voi istua, kuten ravikaan ei ole niin pompottavaa, pyöreys löytyy aina välillä, mutta ei loppujen lopuksi pysykään. Entinen ongelmani oli heiluvat kädet perusistunnassa, mutta nykyinen ongelmani on vain nahkaohjien luisuminen. Koska ohjat luisuvat, niin ohja löystyy ja Fabio saattaa lähteä kruisailemaan jonnekin nevadaan, ja silloin täytyy vain löytää jostain kuurupiiloa leikkivä kontrolli.

Karsinassa todella hyväkäytöksinen Fabio on hieman alkanut juntturoimaan, esimerkiksi kavio ei saata pysyä niin kauan ylhäällä, että sen puhdistaisi, ja satulaa selkään nostaessa Fabio ilmaisee mielipiteensä siitä, sillä se napsauttaa hieman ilmaa hampaillaan tai sitten se ottaa takinhelmasta/hihasta kiinni, ja uskon selityksen olevan että satula joko on hieman hangannut, tai alkaa olla väärän mallinen tai että satulavyö on ollut hieman turhan tiukalla. Jätän aina ennen tuntia vyön viimeiseen reikään, niin että se pysyy paikallaan muttei kiristä. Joskus tämä hölmöläinen on saanut minut raivostumaan jo karsinassa, kun mikään ei ota sujuakseen. Muistan myös ensimmäisen kerran kun talutin Fabiota. Se oli joskus talvella kun ne piti hakea. Fabio taisi tietää että karsinassa oli kauraa, koska tämä kauramobiili lähti portin avautuessa vetämään minua, ja liukkailla tallikengillä ei ollut vastaan laittamista. Nykyään Fabio kulkee kiltisti perässä, kuin koira. Riimunnaru saa vaikka roikkua maassa ja silti se kävelee kiltisti, vaikka toki siitä pitää pitää kiinni ettei se jää mutustelemaan ruohoja jossakin tallin vieressä.

Myös nyt alkavalla kaudella saatan pyytää Fabiota vakiohevosekseni, koska en vain yksinkertaisesti haluaisi muita (muuten kuin tunneilla jolloin saa mennä ilman satulaa) (: