Vuosi hujauksessa

Tällähetkellä olen hyvin todennäköisesti Lapiosalmella rippileirillä. (:

Laatukerta 2011

Rupesin tässä maalatessani miettimään vähän kaikenlaista, ja mieleen pulpahti lausahdus 'hevoseton on huoleton', mietin siinä sitten sitä, millaista olis kun ei oliskaan kiinnostunut hevosista? Oikeastaan tulin siihen tulokseen et oon kokenut sen jo ihan tarpeeksi hyvin. Kerron nyt siis vuoden ratsastustauostani, miten se alkoi, miksi se loppui jne.

shit mikä ilme :-o
Votkis(?)

Muistaakseni tauko oli vuonna 2011. Lopetin ratsastuksen pikkuhiljaa. Kävin tuolloin puolen tunnin tunneilla ja opettaja pänni. Tosiasiassa mulla oli asenne päin persuuksia. Mä en vaan enää jaksanut raahautua paleltumaan tai komenneltavaksi ulos hevosen selkään, joka ei lisäksi edes kuunnellut. Olin myöhässä lähes joka tunnilta ja lopulta äiti kyllästyi siihen kun ratsastuksenopettaja laittaa viestiä että hevonen odottaa täällä valmiiksi laitettuna. Lopetin silloin ratsastuksen, oli kieltämättä hieman kaihoisa olo, tuntu yhtäkkiä tosi tyhjältä, mut hyvältä. Ei tarvinnut enää vetää epäsopivia ja kylmiä saappaita jalkaan ja tunnin jälkeen kotona repiä niitä tuskalla pois. Kaikki oli poissa.

Tauon aikana muistaakseni vietin enemmän aikaa kavereiden kanssa ja elin muutenkin vapautuneemmin. Voisihan se olla että olisin nyt pidemmälle kehittynyt, mutta jos taukoa ei olisi ollut, joitakin näitä mahdollisuuksia olisi saattanut jäädä pois. Saattaisin olla puskaratsastaja jolla ei ole tavoitteita, tai asenne olisi vieläkin todella negatiivinen, ken tietää. Noin puoli vuotta siitä kun lopetin, aloin lukea villivarsa lehtiä. Tilaus oli lopetettu aikaa sitten, mutta olin säilyttänyt ne.(tallessa yhä!) Luin leiri-ilmoituksia ja mokia, sekä joidenkin juttuja. Jotenkuten se heppatyttö sieltä alkoi jälleen heräillä. Tauon lopussa kävin pyörällä samaisella tallilla ja tiedustelin vapaita tuntipaikkoja. Jotenkuten sain varattua tunnin kaverini kanssa.

16.10.2011 Jatkoin vakituisena tuntilaisena. Ratsastusvaatteethan oli jääneet pieniksi jo aikoja sitten, mutta lökäreillä, kumppareilla ja laina-kypärän kanssa menin tunnille. Myöhemmin mun ryhmä vaihtui kolmen hengen ryhmään ja pääsin vuotta nuorempien kanssa ratsastamaan. Mulla jäi tosin siitä sellainen maku suuhun, etteivät he ottaneet mua tosissaan tai muuten vain olin vähän ulkopuolinen ja juttu jäi vähän tahmaiseksi. //jos luette tän, älkää ottako pahalla! (://
Mutta enivei, lopetuksen syyhän oli se, etten enää jaksanut pakkopullaa. Tallille menin vain siksi että oli pakko enkä kuitenkaan jaksanut kauaa kuunnella mitä siellä sanottiin.
Tauko loppui siksi, että ratsastus kiinnosti taas. Olin saanut uutta puhtia kuunnella, uutta motivaatiota opetella. Asenne oli muuttunut jälleen positiiviseksi.